Kuuntele, poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet.

Snl.4:10

Sananlaskujen kirja on varmaan Raamatun kirjoista eniten lukemani.

Mahdollisesti Salomolla, Daavidin pojalla, oli erityisesti oma poikansa, Rehabeam, mielessä, kun hän tuon sananlaskun sai. Ehkä hän kirjoitti sen itse muistiin. Voi myös olla niin, että hän sanoi sen tilanteessa, jossa oli koolla useita ihmisiä, myös Rehabeam. Voimme vain arvailla kuka läsnäolijoista kirjoitti Salomon sanat muistiin.

Varmaa on, että tämäkin sananlasku on Jumalan inspiroima ja sen sanoma kestää aikojen vaihtelut. Se puhuttelee lukijoita yhä edelleen.

Aika moni sananlasku on jäänyt monen ihmisen mieleen. Moni Raamatun sananlasku ja muukin teksti on sulautunut arkikieleen. Yleisesti niiden ei tiedetä olevan Raamatusta lähtöisin. Joissain Sananlaskujen kappaleissa on selvä jako hyvään ja pahaan.

Maallisen lainsäädännön tarkoitus on ohjata kansalaisia oikeudenmukaisuuteen ja hyvään elämään. Lakien laatimisessa on eettinen arvomaailma tullut Raamatusta. Kestävä arvoperusta on alkanut murentua, kun Raamatusta löytyvät Jumalan selkeät, ja yksiselitteiset, ohjeet on jätetty huomioimatta.

Kansa, joka on hylännyt Jumalan sanan, on vaarallisella tiellä. Rukoukseni on, että Suomen kansa tekisi parannuksen synneistään ja palaisi Jumalan tahdon tielle.

Jumalan sana, myös Sananlaskut, tuovat esille kansojen ja meidän yksilöiden synnit. Sellainen ei tunnu mukavalta, mutta on hyödyllistä, ettemme alkaisi kuvitella olevamme synnittömiä.

Olen käyttänyt joitakin sananlaskuja joissain tilanteissa saamaan vähintään hymyä huuleen. Siitä esimerkkinä “Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa.” Snl.17:28  Joskus on ihmetelty kokouksessa miksi olen ollut niin hiljaa. Olen vastannut tuolla sananlaskulla.

Raamatun yleisohje on, että on parempi olla harvasanainen, kuin suupaltti. Eri asia on, olenko pystynyt elämään niin. Todennäköisempää on, että on ollut monia tilanteita, joissa läsnäolijat olisivat toivoneet puheeni päättyvän nopeammin.

Jumalan puhetta, Hänen sanojaan, on hyvä lukea ja kuunnella. Niitä on hyvä miettiä ja antaa niiden syöpyä mieleemme. Pyhä Henki voi tuoda niitä esille sopivissa tilanteissa ja näin ohjata meitä.

Alun sananlaskussa luvataan, että vuotemme ovat monet, jos otamme Jumalan sanan uskossa vastaan ja pyrimme toimimaan sen mukaan.

Olin suuressa leikkauksessa Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa 2018. Minulta leikattiin kasvain haiman liepeiltä. Ennen leikkausta keskustelin kirurgin kanssa ja sanoin:”Ei minulla ole mitään tavoitetta elää satavuotiaaksi.”. Olin aivan rauhallinen ja valmis siihen, että elämäni voi päättyä siihen leikkaukseen. Niin ei käynyt. Kiitos Jumalalle!

Oletpa nuori, tai vanha, pysy yhteydessä Jumalaan, rukoile, lue ja kuuntele Sanaa. Mietiskele ja anna sen syöpyä mieleesi. Se vaikuttaa ajatuksiisi, sanoihisi ja tekoihisi, vaikket aina sitä itse edes huomaa.

Ole siunattu.

Pekka Sevanto

Kirjoitettu Kuopiossa 15.10.2024

Korjattu 12.1.2026

Jätä kommentti