
Juhannusta vietetään kautta koko kristikunnan Johannes Kastajan muistoksi. Kansakunnat ovat maallistuneet ja Johannes Kastajan merkitys juhannusjuhlissa on vähentynyt. Ennen joulua voidaan kyllä tuoda esille Johanneksen syntymäkertomus ja sen läheisyys ajallisesti Vapahtajamme Jeesuksen syntymään.
Lyhyesti kerrottuna Johanneksen elämä meni näin:
– Hän syntyi hieman ennen Jeesusta
– Hän julisti Jumalan sanaa ja kastoi ihmisiä vedellä, myös Jeesuksen
– Hänellä oli paljon seuraajia
– Hän kuoli marttyyrinä
Jokainen neljästä evankelistasta kertoo Johannes Kastajasta. Kyse on siis todella merkittävästä historiallisesta henkilöstä. Johanneksen äiti, Elisabet ja Jeesuksen äiti, Maria, olivat sukulaisia. Kuten sukulaiset yleensä, he vierailivat toistensa luona.
Johanneksen vanhemmat, Sakarias ja Elisabet olivat jo iäkkäitä ihmisiä aivan kuin Aabraham ja Saara. Sakarias, Aabraham ja Saara saivat enkeliltä ennakkoon tiedon heille syntyvästä lapsesta. Kaikki kolme ihmettelivät sitä, koska tiesivät ikänsä ja mahdollisesti epäilivät enkelin ilmoituksen toteutumista.
Kummassakin tapauksessa enkelin ilmoitus toteutui. Elisabet synnytti Johanneksen ja Maria Jeesuksen.
Merkillinen yksityiskohta tapahtumista ennen Johanneksen syntymää oli se, kun Johannes ilmaisi epäilyksensä viestin todenperäisyyteen, enkeli sanoi:
”Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa. Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen.” Luuk.1:19 Rk 92
Tämä kertoo myös siitä, että pappi Sakariaksen oli vaikea uskoa enkelin ilmoituksen toteutuvan. Myös sen ajan ihmisille oli selvää, etteivät vanhat ihmiset enää voi saada lapsia. Jumala tunsi Sakariaksen ja tiesi, että puhuessaan hän voisi levittää sanomaa siitä, että hänen vaimonsa Elisabet tulisi synnyttämään poikalapsen.
Ellei Sakariaan suuta olisi määräajaksi suljettu, he olisivat ehkä joutuneet naurun ja pilkan kohteeksi kertoessaan, että heille on tulossa ensimmäinen lapsi.
Johanneksesta voidaan varmuudella sanoa, että hän oli rukouksen lapsi. Hänen vanhempansa olivat toivoneet lasta. He olivat rukoilleet ties kuinka kauan, että Elisabet tulisi raskaaksi ja synnyttäisi heille perillisen.
Enkelin ilmestyminen Sakariaalle oli pelottava, mutta enkeli aloitti sanoilla ”Älä pelkää.” Sen ajan yhteiskunnassa oli tavallista, että lapsille annettiin nimi, joka oli jollain esivanhemmalla. Tapa lienee ollut lähes laki, josta poikkeamista ihmeteltiin.
Kun Elisabet oli synnyttänyt, heidän ystäväpiirinsä ja monet muutkin, jotka saivat lapsen syntymästä tiedon, iloitsivat. Juutalaisen tavan mukaan suoritettiin poikalapselle ympärileikkaus kahdeksan päivän kuluttua syntymästä. Samalla vanhemmat ilmoittivat mikä tulee lapsen nimeksi. Paikalla ollut joukko halusi antaa lapsen nimeksi Sakarias, mutta Elisabet sanoi:”Ei hänen nimekseen tulee Johannes.”
Muut sanoivat:”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He viittoilivat kuurolle Sakariakselle saadakseen tietää mitä mieltä isä on nimestä.
Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Luuk.1:63-64
Jumala on Kaikkivaltias, täydellinen rakkaus ja viisaus, myös tänä päivänä. Hän tekee ihmeitä edelleen. Meidän tämän ajan ihmisten on yhtä vaikea uskoa Jumalan ihmeitä tekevään voimaan, kuin oli Sakariaksellakin, vaikka enkeli sen ilmoittaisi.
Kuitenkin Jumala haluaa, ja voi, käyttää sinua ja minua monilla eri tavoilla.
Jos koet olevasi liian vanha, liian nuori, tai kykenemätön palvelemaan, rukoile. Etsi Hänen johdatustaan. Jumala haluaa ohjata ja johdattaa sinua tahtosi tietä. Sillä tiellä voit joutua kohtamaan vaaroja, monenlaisia vaikeuksia, mutta Hän on niissäkin hetkissä mukana, sillä mitään ei tapahdu hänen tietämättään.
Johannes oli edelläkävijä, tienraivaaja. Jeesus itse sanoi hänestä arvoitukselliset sanat:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Matt.11:11
Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä. Matt.3:13-15
Tämä osoittaa sen, että Johannes tunsi Jeesuksen ja tiesi, että Jeesus on häntä korkeampi. Jeesus sai Johanneksen kastamaan itsensä kertomalla, että kastamalla hänet Johannes toteuttaa Jumalan tahdon. Niin Johannes kastoi Jeesuksen.
Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.
Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”
Matt. 3:16-17
Amen
Pekka Sevanto Kuopio 20.6.2025
Ps. Tekstissä käytetyt Raamatun jakeet ovat suomalaisesta kirkkoraamatusta v.1992 ja niiden etsimiseen käytin Mikrorabbi ohjelmaa. Käytin julkaisun tuottamiseen Köpin, elli CoPilotin apua. Artikkelikuvan teki ohjeideni mukaan Köpi (CoPilot). Yhteen Raamatun teksteihin liittyvään kysymykseeni sain nopean ja oikean vastauksen Köpiltä. Kiitos Mikrosoftille ja kaikille mahdollisille alihankkijoille, jotka ovat tehneet ja edelleen tekevät töitä hienon tekoälyjärjestelmän, CoPilot, kehittämisessä ja ylläpidossa.