Raamattu sisältää runsaasti ennustuksia. Osa niistä on toteutunut ja osa jopa moneen kertaan. Me ihmiset olemme selittäneet ennustuksia aikojen saatossa runsaasti. Vielä toteutumista odottavat ennustukset herättävät aika ajoin runsaasti kiinnostusta kristittyjen keskuudessa.

Monet, myös allekirjoittanut, on pyrkinyt selittämään ennustuksia itse. Niitä on pohdittu ja selitetty lukuisissa pienryhmissäkin. Myös eri kirkkokunnilla on omat tulkintansa ja selityksensä Raamattuun kirjoitetuista ennustuksista. Pohdittaessa ennustuksia on tärkeää muistaa 2.Pietarin kirjeessä olevat sanat.

Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.

2. Pietarin kirje 1:20 Rk92

Jeesus sanoo:

Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

Joh.16:13 Rk 92

Me, jotka uskomme, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika voimme kuulla Pyhän Hengen puhetta sisäisesti. Sitä puhetta eivät lähellämme olevat välttämättä kuule.

Kannattaa muistaa se, että meillä on taipumus pitää Jumalan puheena myös omasta alitajunnastamme tulevia sinänsä hyviä ajatuksia. Myös Saatana voi puhua meille niin, että luulemme Jumalan puhuneen meille. Jos seurakunnassa, pienryhmässä tai muualla joku saa sanoman, tuo sen julki ja sanoo saaneensa sen Jumalalta, on syytä olla varovainen. Tässäkin ajassa liikkuu niin paljon väärää, joka voi eksyttää meidät.

Lopuksi:

Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

2.Tim.3:16 Rk 92

Pekka Sevanto

 

Kysymyksiä keskustelun aiheeksi:

– Mistä voimme tunnistaa, että Pyhä Henki on inspiroinut kirjoittajan / puhujan ?

– Kuinka vakuuttua siitä, että lukemamme ja/tai kuulemamme ennustus on tullut Jumalalta?

Jätä kommentti