Usko ja paraneminen

Jokainen uudestisyntynyt kristitty on saanut uskon lahjan. Me uskomme, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, meidän, ja kaikkien ihmisten Vapahtaja. Uskomme voi vaihdella, välillä uskomme, ja välillä epäilemme. Itselläni epäilykset ovat kohdistuneet Jumalan voiman vaikutukseen tässä ajassa. Kuopiossa asuessani olin usein keskiviikkoaamun rukouspiirissä, jossa rukoiltiin myös sairaiden puolesta. Harvoin kiitettiin parantumisista, joita niitäkin varmasti tapahtui. Pikkuhiljaa mieleeni syöpyi ajatus: ”Tässä sitä taas rukoillaan, muttei kuitenkaan mitään tapahdu.”

Epäuskoni kasvoi. Heikko uskoni tässä ajassa rukouksia kuulevaan, ja elävään Jumalaan, elpyi ja vahvistui Tapaninpäivän jumalanpalveluksessamme vuonna 2012, kun eräs sisar sai kokouksessa profetian, jossa puhuttiin mm. paranemisesta. Tunsin lämpimän virran olkapäästäni jalkoihin asti. Silloin parani kipeä olkapääni ja on pysynyt terveenä tähän päivään saakka.

Nykyäänkin voi olla sellaisia kristittyjä, jotka eivät usko, että Jumala on tänäkin aikana elävä ja voimallinen parantamaan myös ilman lääketieteen keinoja. On selvää, että Jumala käyttää myös lääketieteen keinoja ihmisten paranemiseen. Hänellähän on kaikki tieto hallinnassaan. Tietoa Hän on jakanut runsaasti ihmisille aikojen kuluessa.

Me saamme edelleen rukoilla sairaiden puolesta. Jumala itse päättää miten ja millä keinoin Hän parantaa.

Jumalan siunaamaa elokuuta!

Pekka Sevanto

Heikkouskoista hoivatkaa kiistelemättä mielipiteistä.  Room.14:1 (JKR)

Jätä kommentti